Käytiin koirien kanssa eläinlääkärillä tuon Costan jatkuvan mahaoireilun + uuden oireilun (virtsaamisongelmat) vuoksi ja Ronaa tutkittiin parin kummallisen, koirien leikkiessä sattuneen reaktion takia. Samalla neidiltä otettiin maksa-arvot, jotta nähdään uskaltaako sille vielä syöttää tuota Orijenia, kun siinä on niin paljon kuparia.

Rona tutkittiin ensin, päälisin puolin on ok, mutta ell. suosittelee rangan kuvauttamista, jotta nähdään onko siellä häikkää. Veriarvoissa oli sanomista; alat olivat koholla, joten ruoka menee vaihtoon. Harmi, sillä mikään muu nappula ei ole sopinut Ronalle noin hyvin, mitä tuo Orijen... Nyt kuitenni tulee kokeiluun ell. ostettava matalakuparinen ruoka. Saa nähdä miten sen kans käy. Mutta kokeillaan, ja mietitään sitten taas uutta vaihtoehtoa, jos tuo ei sovikkaan.

Costa tutkailtiin päällisin puolin, ja ell. otti siitä iho- ja virtsanäytteet, kokeili mahaa ja tutki eturauhasen. Hän epäili että Costalla on suolistotulehdus, johon saatiin antibiootti, mutta eturauhanen oli ok. Ihonäytteistä näkyi jotain, epäilys oli että se voisi olla sikaripunkki, johon saatiin vastaavan kaltainen liuos kuin nenäpunkin hoitoon. Virtsanäytteestä ei paljastunut oikein mitään, joten ensi keskiviikkona pitäisi viedä vielä yksi näyte, josta hän tutkisi kiteet.

Tilanne on nyt sillä tavalla parempi, että Costan tuotokset ovat normaaleja (antibioottikuuri päättyi eilen) ja se tuntuu pysyvän paremmin lihassa. Ruokahalu sillä sensijaan on huonontunut ja lisäksi sillä on käynyt vahinkoja sisälle, ei ole ehtinyt pyytää ulos, vaan samontein herätessään tulee pissat - vaikka viime pissakerrasta olisi vain ½h! Samaa oiretta näkyy olevan Ronalla... Joten keskiviikkona mennään taas ell. kyselemään ja kertomaan nämä uusimmat oireet, jotka siis ilmaantuivat viimekertaisen käynnin jälkeen. Muuten koirat ovat iloisia ja vauhdikkaita, omia itsejään. Kummastuttaa vaan nämä oireet, kun niitä ei joka päivä ole, ja kun molemmat ovat alkaneet oirehtimaan samankaltaisesti.

Ronalle on ilmestynyt myös uusia kujeita. Ensin se vaihtoi omasta pedistään vierassänkyyn nukkumaan, ja kun ovi suljettiin se hoksasi uuden paikan... Nimittäin sohvan! Ja se menee noille yleensä vaan yöllä, kun silmä välttää. Kerran se löytyi saunasta tullessamme sohvalta, jolloin se nostettiin niskavilloista sieltä pois - ja eilen töihin lähtiessään isäntä sai sen itseteosta kiinni, otti niskavilloista alas, mutta eipä se kielto ollut mennyt pahkaan, kun herätessäni löysin sohvalta ison oksennuksen... Sen verran myöhään vielä nousin, että sohva oli kerinnyt kaikki nesteet imasta, joten pesemäänhän sen joutui - onneksi saatiin kaverilta sellanen kärcherin pesuimuri lainaan. Ei vajaan kahden vuoden ikäistä sohvaa viitsisi roskiinkaan laittaa... Vaikuttihan tuo puhdistuneen, koko sohva on taas pykälää mustempi kuin vähään aikaan. :-) Hajuahan siihen vähän jäi, jos jollain on vinkkejä miten sen saa pois, niin otetaan ilomielin vastaan!

Kuukaudet ne vaan vierii ohitse huomaamatta. Kevät on tänä vuonna myöhässä, mutta viimeisen viikon aikana on lumet alkaneet lähteä, kiitos kunnon vesisateiden ja parin ihanan aurinkoisen päivän. Koirat ovat olleet mukana pihahommissa ja pyöräilykausi on saatu korkattua myös.

Muutoin arki on sujunut samaan malliin kuin ennenkin. Ei mitään suurempia uutisia, emäntä on edelleen samassa kunnossa kuin ennenkin, joten harrastaminen on vähissä. Pihatottista ollaan tehty molempien tessujen kanssa ja sivulle tuloa reenattu ruuan yhteydessä Ronan kanssa, kun se on ollut meidän kompastuskivi. Pikkuhiljaa sekin alkaa sujua, enää ei tarvi juuri ollenkaan käsimerkein ohjata. :) Costalle on opetettu luoksetuloa tehokkaammaksi, oikealla "tänne" käskyllä aiemman "tule" sijaan.

Yksi isommista muutoksista meidän talossa on, että Costa on saanut lisää massaa. Nyt kehtaa laittaa kuvia koko koirasta esille, kun ei kylkiluut enää paista. :) Ihanaa! Lisäksi meidän pikku-poika on alkanut vahtimaan. Aika kumea haukku löytyy pojaltakin tarpeen vaatiessa. Toki yleensä "tarpeen vaatiessa" on ollut mm. Ronan liikkuminen pimeällä pihalla, kun Costa on 30 metrin päässä tai sitten tien laidassa kepin nokassa olevien tavallisten heijastimien kilinä. Onneksi haukku on kuitenkin lyhyt ja "kiitos" kuittaa ilmoituksen kuulluksi ja tarkastetuksi. :-)

Tässä vielä pari kuvaa pihatouhuista. Isäntä teki pihalle "puroa", jotta keskelle pihaa muodostuva jättisuuri lätäkkö häviäisi, ja tietenkin koirat olivat mukana tarkistamassa työn laatua. Tosin laadun tarkkailu taisi unohtua, kun oli niin mukava rallitella puron yli ja sitten lyödä painiksi. ;)

 

Ps. Elekää kertoko koirille, mutta niille on varattu huomiseksi eläinlääkärille aika. Costa tarkistetaan varmuuden vuoksi, että se on kunnossa, kun se tahtoo olla vähän väliä löysällä vatsalla. Ronalta otetaan maksa-arvot, ja se tarkistellaan myös päällisin puolin.

Kävimme sunnuntaina koko perheen voimin makkaran paistossa mökillä. Oli niin makea ilma, että oli pakko päästä ulkoilemaan! :) Mukana olivat siis meidän pikku perheen lisäksi "mummi" ja Tessa-mummelikoira +myöhemmin seurueeseen liittyi "ukki", joka oli käynyt hiihtelemässä muualla, omassa rauhassaan.

Rona ja Costa nauttivat suurimmaksi osaksi ajasta omista leikeistään. Kävelymatka auratulta tieltä kelkkareittiä myöten mökin pihaan meni kurvaillessa edestakaisin, tassuilla toisia moksien ja välillä pienet pystypainit ottaen (eli seisotaan takajaloilla ja "kaulaillaan"). Mumppakoira taas tyytyi jolkottelemaan omaa, yllättävän reipasta vauhtiaan, mahdollisimman kaukana kauhukaksikosta.

Mummia meinasi jännittää, että onkohan järvellä paljon pilkkijöitä. Ettei meidän "pedot" karkaa niiden luokse, eikä tulisi vahinkoa. Koitin kyllä mummille selittää, että ei ne nyt niin mahdottomia koiria ole. Varsinkaan jos sattuu olemaan keppi tai jokin lelu millä ne saa leikkiä. Ja Ronan tuntien suurin vahinko taitaisi koitua kalastajan saaliille - Rona rrrrrrrakastaa raakaa kalaa! :-X Seuraavaksi suurin riski on Ronan takertuminen pilkkiin. Tai kalastajan suukottelu... Mutta nuo pelot olivat turhia, sillä järven ainoat pilkkijät näkyivät pieninä pisteinä vastarannan puolelta. Costa taas tekis samat perässä, mitä Rontta edellä. :-) (C on kyllä sellainen takiainen tuon mustuaisen pehvassa, ettei sitä hevillä hukkaa. :D)

Rantaan päästyä piti emännän kokeilla, että vieläkös sitä osaa hiihtää - viime kerrasta on noin kahdeksan vuotta aikaa! Melkoista räpiköintiä se taisi olla, mutta lopulta luistelutyylikin sujui jo muutaman potkun verran (tai ainakin pääsin eteenpäin muutamia metrejä kerrallaan.. ;) ). Rona oli ihan innoissaan kun mamma oli suksilla. Sillä piti pitää tarkasti huolta, ettei mamma vain hävie jonnekkin tuolla järven jäällä (kun siellä niitä piiloja oli riittämiin... Isolla aavalla!). Hienosti osasivat koirat varoa suksia & sauvoja, Rona jopa kulki vierellä lyhyitä pätkiä, ilman käskyä. "Luvan" saatuaan se kävi juoksemassa pieniä ympyröitä suuntaan jos toiseen, kuitenkin lähistöllä pysytellen. "Hömelö-poika" Costa vaan tarkkaili Ronan tekosia ja juoksi samat reitit kuin neitikin.  Eivätkä pöhkyrät menneet edes mummin & isännän luokse, vaikka ne koitti huijatakin koiruuksia tykö.

Lyhyen hiihtorutistuksen jälkeen koirat saivat juosta kepin perässä (terveydellisistä syistä piti ottaa kevyesti). Tovin aikaa juostuaan koiruudet kytkettiin puuhun kiinni, jotta isäntäväki saa syödä ne makkarat (ja emäntä kasvisnakit). Ja koirat eivät saaneet yhtään mitään! Raukat istuivat vaan puun alla varvikossa. Rona koitti jopa kerjätä, mitä se ei ole ennen lomaansa mummolassa (juoksut) tehnyt. Kyllä ärsyttää! Costa sen sijaan oli oikein nätisti, katseli vain järvellä meneviä kulkijoita. Yhdelle koirakolle piti haukkuakin, kun se oli menossa takaisin tulosuuntaansa. Kun taas ekan kerran kulkiessaan valjakkoa ei edes huomattu - mammalla oli keppi.

Evästauon jälkeen koirat juoksentelivat vielä hetken pitkin poikin, kun koitettiin houkutella ukki hiihtelemään niiden kanssa. Kävihän se pari mutkaa, kun otettiin koirat kiinni ja annettiin ukille etumatkaa. :D Koirat eivät olleet alkuun ihan niin innostuneita ukin seurassa juoksentelusta, mutta kävi ilmi, että ukin suunta oli väärä; ukilla olisi pitänyt mennä rannan myötäisesti, niin kuin mamma teki, eikä suoraan keskelle järveä. Tarkkaa hommaa! Vetojuttuja ukki ei luvannut kokeilla. On kuulemma liian kova kyyti hälle, vieläkin.

Kaikenkaikkiaan ulkoilimme noin kolmisen tuntia. Siitä ajasta koirat juoksivat ainakin 2,5h. Eipä ole siis ihme, että kotimatkalla molemmat koirat pistivät maate (mikä on jo harvinaisuus sinänsä) ja kotiin päästyämme ne menivät suoraan pedille. Eivätkä eväänsäkään liikauttaneet koko iltana! Taisi olla rasittava reissu! :-)

Kuvia tuli otettua lähinnä koiruuksien keppileikeistä. Pari poseerauskuvaa mahtuu tietysti aina joukkoon mukaan. ;)

Ps. Koirat, tai ainakin Rona näki ekaa kertaa lampaita. Alkuun molemmat koirat nuuhkuttivat ihmeissään isoja, todella villavia lampaita. Yllätyksekseni Costa meni ensin likemmäksi, kosketti jopa yhden määkivän nenua, kun taas Rona tutkaili tilannetta kauempaa - ja yhtäkkiä repesi haukkumaan niskavillat pystyssä. Olisin kuvitellut tilanteessa käyvän juurikin toisin päin, mutta kerrankos sitä erehtyy. Pitäisi joku päivä käydä yksin Ronan kanssa katsomassa, onko reaktio silloinkin samanlainen.

Kävimme siis Costan kanssa lauantaina nuuhkuttamassa ravitunnelmia paikallisraveissa. Ilma oli mitä mainioin, taisi olla asteet nollilla ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Costalle otettiin varmuudeksi takki mukaan, jos poikaa palelee, mutta mitäs sitä höpöjä, aurinko taisi jo sen verran lämmittää, että paikoillaan ollessa ei palellut. Tulihan tuota vähän leikittyäkin Ukon kanssa, ettei se aivan tylsisty.

Tylsistyminen taisi olla aika lähellä, sen verta isoja ääniä pojusta lähti... Piipailua ja jopa haukkumista. Tässä meillä on iso työ edessä, jotta saadaan metelit pois - kun odotetaan omaa vuoroa tai mitä tahansa, silloin ollaan hiljaa ja rauhassa. Kaikki turha piipailu ja ääntely on ehdottomasti kiellettyjä meidän taloudessa, ihan puhtaasti emännän hermojen vuoksi. Ronahan on oppinut tämän jo pienenä; se ilmoittaa jos kuulee "jonkun tulevan" tai epämääräisen äänen jostain, mutta turhaan se ei voukuta tai piipittele. No, koitetaan karsia piipailut pois pojaltakin. Liikuntaa vaan superpaljon, niin jospa "unipiippaus"kin jäisi pois... Kun vaan pystyisi tasaiseen tahtiin liikuttamaan.

Olimme siis tarkoituksella "keskenämme" liikenteessä, eli Rona jäi kotiin odottelemaan, jotta näen vähän miten Ukko käyttäytyy yksinään tuollaisessa tilanteessa, missä on meteliä, hevosia, koiria ja ihmisiä. Eihän se sen kummempia meinannut, hilse nousi pintaan, ja hihnakäyttäytyminen unohtui, mutta ei oikeastaan mitään sen suurempaa, terävänä seurasi ympäristöään - ja koitti leikkiä toisten koirien kanssa. Viljaa piti motata tassuilla päin näköä, ja paria ihmistä vasten koittaa hypellä, mutta muutoin voisi sanoa, että oli siedettävä reissu. :-) Vaikka kieltämättä nuori koira väsähti nopeasti, eikä jaksanut enää vaan katsella, ja lopussa piti hypellä jo emäntääkin vasten, että tämä ei unohtaisi häntä. Kun koiruus oli kiltisti, se sai palkaksi leikkiä. Nakkelin sille vallin päälle pieniä lumipaakkuja, joita se sitten pyydysteli. Hankalinta oli mitoittaa hihna oikein, ettei koira nykäise mukaansa, kun Costa oli niin innoissaan. :-)

Tulihan tuo Ukko hauskuttaneeksikin siinä sivussa meitä katselijoita. Sen kun oli PAKKO päästä vallin päällä olevalle pienelle paukamalle nostamaan kinttua pajuihin... Vaan kun paukamalla piti seisoa "pää alaspäin". Eli mahdollisimman hankalasti jo alkuunsa, ja sitten kinttu piti saada niin ylös kuin vain voi, niin tiesihän sen, ettei se koira kauaa pystyssä pysy... :D

Tänään päästiin pitkästä aikaa potkurilenkille, oikein koko perheen voimin. Isukki ohjurina ja emäntä koirien hallitsijana. Oli superkiva reissu, molemmat koirat nautti oikein urakalla - ja voi hirveä sitä vauhtia! Välillä piti laittaa kaikki neljä talvikenkää maahan, että saadaan vauhti hitaammaksi tai menopeli pysähdyksiin (esim. risteykset, sulaneiden urien ylitys). Rona koitti välillä komentaa Costaa, kun tämä kehtasi mennä hänestä (!) ohi, mutta se uskoi ärähdystä, ja jätti mielihalunsa sikseen. Pari kanssakulkijaa piti neidillä käydä moikkaamassa, kun taas Costa ei niistä välittänyt yhtään. Ihmeellistä, ennen tämä on ollut vallan toiste päin?!

Costa oli nyt muutenkin oikein "työkoira". Se lähti heti alusta vetämään koko sielullaan, käyttäen koko kroppaa apuna. Se ravasi kaksi lyhyttä pätkää välissä ilman vetoa, mutta muutoin sillä oli täysi hönkä päällä. Myös silloin, kun koirat piti taluttaa hietikon/sulan yli. Meinasi emäntä saada kyydit ihan juoksujalkaakin, kun Ukko ei vielä älyä, että "riittää" tarkoittaa ettei silloin enää vedetä. :D Pikkuhiljaa Costakin varmana oppii sanaston, kun Ronalle on jo käskyt tuttuja, vaikka niitä ei aina kiireissään meinaa malttaa noudattaakkaan. Tänään Rona veti ihan hyvin alkulenkin, mutta se väsähti yllättävän aikaisin. Meillä olikin kyllä tosi repäisevä vauhti puolessa välissä matkaa, kun Costa juoksi vähän neidin edellä, joten liiallinen vauhti kostautui loppuun. Costalla sen sijaan oli virtaa vielä lenkin jälkeenkin, kepin perässä juostessa ja nujutessa. Rona jaksoi kanssa leikkiä kepillä, mutta sellainen "villittelyenergia" oli jo poissa.

Olen siis erittäin ylpeä pienestä pojusta, joka tuntuu tekevän "työt" tosissaan, kun niitä kerran tehdään. Sama asenne kuin Ronalla, mikä ainakin näissä vetohommissa on hyvä. Harmittaa vaan, kun ei ole hiihtäjää laittaa koirille perään... Edes ukki, joka hiihtää paljon mummokoiran kanssa, ei suostu kokeilemaan vauhdikasta pööperiä hiihtelykaverina. Noh, häätynee odottaa, että itse uskaltautuu ensin kokeilemaan, että mille se dobermann-hiihtely tuntuu. :-)

Voisin kyllä kohta sanoa, että tämän vuodatuksen kanssa menee hermot. Sain juuri kirjoitettua piiiiiiitkän tekstin meidän viikonlopun ohjelmasta ja kun yritin lisätä kuvia, tämä menikin yhtäkkiä kirjoitusten etusivulle... Ja vaihteeksi kaikki teksti hukkaan! Joten en todellakaan voi suositella tätä blogipalvelua, kun tekstit katoaa yhtäkkiä kirjoitus/kuvanlisäys vaiheessa. Turhauttavaa! Kirjoitan nyt siis lyhyemmän version, ja toivon kovasti että nyt kaikki sujuu mukavasti ainakin siihen asti, että saan tekstin tallennettua...

Eli meillä oli viikonloppuna ohjelmassa koirien "kunnollinen" liikutus. Tarkoittaen sitä, että autotallista kaivettiin "keltuainen" esille. Keltuainen on siis vanha ski-doon kelkka. (Tähän väliin kerron, että liikutusmuoto oli tarkkaan harkittu, eikä mikään aivopieru. Meidän tilanteeseen sopiva ratkaisu.) Odoteltiin koirien kans sen aikaa, että isukki kerkesi ajaa kelkalla näkymättömiin, jotta minun ei tarvitsisi maata koiruuksien perässä mahallaan, niiden pyrkiessä kelkan perään. :-)

Joten kun päästiin koissujen kanssa kelkan tykö, koirat olivat vähän ihmeissään, mutta kuitenkin riemuissaan, kun isi oli heitä vastassa. Päästin koirat irti hihnoista, sovittiin isukin kanssa toimintasuunnitelma ja otin koiria pelkistä pannoista kiinni. Kelkan startatessa Ronalla pompsahti kierrokset kerralla nollasta täysille. Se oli menossa perään ennen kuin kelkka edes liikkui, mutta odotti kuitenkin lähtölupaa kiltisti. Kelkan ollessa jonkin matkan päässä löysäsin tessut perään. Rona lähti kuin tykin suusta, Costa perässä. Costan piti ottaa Ronasta ensialkuun mallia; se tuijotti Ronaa, että mikäs tämä homman nimi on, mutta ymmärtäessään jujun jäi lyhyempijalkainen pikkumusta jälkeen. :D Ekalla kierroksella koirat koitti olla fiksuja ja ohittaa kelkan heti ensimetreillä puuterilumen kautta. Ei tainnut suunnitelma ihan onnistua, kun Ronalle lunta oli mahaan asti. :D

Ekan kierroksen jälkeen pidettiin pieni hengähdys/riehumistauko. Lähdin kyytiläiseksi toiselle kierrokselle, hivenen lähtöä jännittäen; hankalinta oli saada kelkka lähtemään riittävän nopeasti ilman että tipahdan kyydistä ja koirat pysymään hetken paikoillaan, ettei käy vahinkoa. Kahdesti piti Ronkelia käskeä takaisin paikalleen istumaan, mutta sitten lähtö sujui mainiosti. Costa oli positiivinen ylläri, kun se malttoi odottaa Ronkelia paremmin paikoillaan. :) Muutoin lenkki sujui hyvin, mutta kääntölenkille mennessä koirat jäivätkin "risteykseen" odottamaan... Mielessä kävi, että mitäs nyt, mutta Costa ratkaisikin tilanteen tavallaan - ja lähti vetämään täysillä takaisin päin, Rona perässä. Meinasi hivenen naurattaa, onneksi kaikki sujui hyvin ja oli kivaa! :)

Vipan reissun saivat koira ja isukki käydä keskenään, pienen tauon jälkeen. He kävivätkin sitten uudessa suunnassa, ja kaikki oli kuulemma kääntymiseen asti menny hyvin, mutta isukin järkeillessä ja odottaessa koiria kääntölenkin puolessa välissä olivat koirat lähteneetkin jo takaisin. :D Isukki sai kääntyä rauhassa itsekseen, ja ajella matkalla kiertolenkuran kautta ohi. Fiksuja koiria!! :D

Lenkit eivät siis ihan mahdottoman pitkiä olleet, ettei koirille tulisi liian rankkaa liikuntaa yhtäkkiä ja ne olivatkin valmiita syöksymään kelkan perään vielä silloinkin, kun keltuainen lähti kotiin ja koirat itsessään olivat hihnassa. Päästiin kuitenkin hitaasti töpötellen kotiin, jopa ilman vetämisiä, kun oli tarpeeksi napakkana. :) Kotipihalla päästin koirat vielä hetkeksi irti ja nakkasin niille pultun riepoteltavaksi.

Tässä on muutama kuva pulttuleikeistä, kelkkailusta ei tullut otettua kuvia. Toivottavasti kuvat näkyy teille tarkkavärisinä, kun tässä tekstikentässä ne ainakin muuttuivat ihmeellisen harmaiksi??

Illalla oli onnellisen väsyneitä koiria. :-)

Helmikuu on mennyt ohitse miltei huomaamatta. Koiruuksien kanssa touhuaminen on ollut aika vähäistä omien sairastelujen takia, mutta toivotaan että tilanne paranee pikkuhiljaa, vaikka aika toivottomalle tämä pidempään kestänyt kipuilu/sairastelu alkaa jo tuntua. :P

Koiruudet ovat siis sattuneesta syystä olleet vähäisemmällä liikunnalla, lähinnä irti olleet, itse olen vaan katsonut etteivät ne mene tielle, tai mummolassa naapureiden tontille. Hyvin ovat toistaiseksi pihalla pysyneet, "lumiaitauksessaan", eli lähinnä juosseet jo aiemmin poletulla lumella (mummola) ja kolatulla alueella (kotona). Kotona tulee harvemmin pidettyä koiria irti, kun vilkasliikenteinen kuusamontie kulkee ihan läheltä. Ollaan kyllä tukittu pihatie aina koirien ollessa irti, jolloin kolattu alue on ollut mieluisampi, kuin lähteä n. metrin hankeen porkkaamaan. Paitsi Costa käy välillä lyhyen mutkan hangessakin, mutta se hanki on ison lumivallin eristämä, jolloin samoja jälkiä on kivempi tulla pois, kuin kiivetä kasan yli. :)

Minun ollessa erittäin kipeänä, lupautui koiruuksien mummo käydä kokeilemassa potkurilla kulkemista Costan kanssa. Tarkoituksena oli tehdä samalla tavalla kuin itsekin olin joskus edeltävällä viikolla mennyt; koira pannassa kiinni ja potkurin vierellä. Meillä sujui kaikki ihan mukavasti, vaikka Costa olisikin halunnut vetää suoraan sivulle. Se kuitenkin uskoi kun kielsi vetämisen ja kehui koiran ollessa vierellä, löysällä hihnalla. No, mummo ja lapsi lähtivät matkaan, ja tulivat pian takaisin kyselemään että saisiko tessulle laittaa valjaat, kun se vaan vetää ja vetää. Laitettiin koiralle valjaat, varmistushihna valjaista pantaan (jos nulistaa valjaiden läpi) ja he lähtivät uudelleen reissuun. Ei mennyt kauaa, kun pihalle tuli punaposkinen mummo, lasit huurussa ja pipo vinksallaan, vierellään erittäin onnellisen näköinen pööperipoika. :-) Siellä oli mummo saanut kunnon kyydit koipeliinilta. Eivät olleet uskaltaneet kovin pitkää lenkkiä käydä nuoren pojanviikarin kanssa, mutta sen verran, että poikaparka sai vähän iloita työskentelystä. Ja sinäkin aikana oli Costa ollut kerran irtaallaan, juossut vaan pyörätietä pitkin mummon huudellessa perään. Risteyksessä oli koira kadonnut hangen taakse, mutta palannut pian kurkkimaan, että minne se mummeli jäi. Mummo otti pjan kiinni, ja matka oli jatkunut vauhdikkaasti etiä päin. :-) Saa nähdä vieläkö mummeli uskaltautuu vetohommiin minkään koiran kanssa... ;)

Rona sai käydä Costan reissua edeltävänä päivänä minun kanssa potkurilenkillä, kun se on siinä mielessä helppoa sen kanssa, ettei tarvi kuin tehdä alku- & loppuverkat ja käydä lenkki välissä, koiran kiskoessa. Rona lähti niin riemuissaan ja vauhdilla matkaan, että loppulenkistä sillekin piti potkuttaa sievästi kaverina, vaikka yleensä se on täysin mahdotonta; jarrua saa polkea alusta loppuun ihan kunnolla, ettei vauhti karkaa käsistä. :-)

Vaan olihan ne koirat onnellisia kun olivat saaneet liikkua ja tehdä TÖITÄ! Kyllä sen tuosta asenteesta työskentelyyn huomaa, että palveluskoiria ne ovat. :)

Häätyy vielä loppuun kehua (ja koputtaa puuta...), kun Costa on saanut massaa takaisin. :) Nyt sitä kehtaa jo katsella ja lenkilläkin käyttää. Virtaa on tullut lisää ja paljon, vaikka siihen vaikuttaa tietenkin tämä kevyempi kausikin, mutta on se ihanaa seurata koiraa, joka on vihdoinkin enemmän ikäistensä oloinen! :) Pihalla vedetään hepuleita ja tehdään käsijarrukäännöksiä (eka pätkä yhteen suuntaan täysiä, tilan loppuessa jarrut pohjaan ja takapuoli liirataan menosuuntaan ja taas sutilähtö takaisin, tätä uudelleen ja uudelleen, kunnes käydään vähän Ronaa kiusaamassa), nautitaan elämästä. Mahtavaa! :)